Vuosi 2024 on hyvässä vauhdissa niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Harjoitukset ja harjoituspelit ovat käynnissä kaikilla joukkueillamme. Hallissa ja hallin ulkopuolella näkyy paljon hymyileviä ja iloisia ihmisiä FC Rauman asusteissa. Sitä on hieno seurata.
Seurassa on tapahtunut muutoksia johtokunnan tasolla, kun puheenjohtaja Janne Töllikkö päätti siirtyä syrjään ansiokkaasti hoitamastaan työstä. Myös jo lähes seuralegendan asemaan FC Raumassa itsensä asemoinut Seppo Elo jätti johtokunnan ja taloudenhoitajan hommat taakseen ja siirtyi ansaitsemilleen vapaapäiville. Aiemmin jo entinen junioripäällikkö Jari Aalto jätti tehtävänsä johtokunnassa. Kaikille kolmelle kuuluu iso kiitos siitä, missä seuramme tällä hetkellä on. On hienoa, että Janne ja Jari edelleen jatkavat valmennuksessa ja joukkueiden toiminnassa meidän seurassamme. Markus Vesterinen tuli uutena johtokuntaan ja minä aloitin puheenjohtajana vuoden alusta.
Johtokunnassakin puhaltaa siis uudet tuulet. Hyvinhoidettua seuraa on hieno edustaa jatkossakin, mutta selvää on myös, että haasteita meilläkin on ja kehitystä odotetaan. Seurallamme on hyvät arvot, ja niistä meidän tulee pitää kiinni. Positiivisuus, iloisuus, avoimuus, rehellisyys ja yhteisöllisyys ovat meidän toimintamme perusta ja näiden asioiden toivon näkyvän meillä arjessa entistä enemmän! Seuran tavoitteena on, että joukkueiden, pelaajien ja toimijoiden sekä jokaisen seurassa mukana olevan on mahdollista tuntea näitä tunteita kantaessaan FC Rauman värejä. Nämä asiat kun ovat kunnossa, niin ne mahdollistavat menestyksen myös kentällä.
Seuran tehtävä on mahdollistaa ja tukea joukkueidemme toimintaa. Tässä näen meillä kehityskohteen. Meidän pitää auttaa pelaajia, toimijoita ja joukkueita entistä enemmän sekä osoittaa tukea kentälle. Yksi asia tässä on, että yritämme löytää seuralle valmennuspäällikköä joka pystyisi tarjoamaan konkreettisesti apua kenttätasolla. Myös vapaaehtoisia ihmisiä tarvitaan toimintaan mukaan lisää. Se on yksi iso edellytys toiminnalle ja toivonkin kaikkien vähänkään mukaan liittymistä pohtivan tulevan mukaan seuramme toimintaan! Kaikille löytyy varmasti itselle mielekäs rooli. Tämä työ on erittäin arvokasta ja korvaamatonta.
FC Rauman yhteisö ei koostu vain seuran pelaajista tai toimijoista vaan myös vanhemmista, jotka kannustavat, kuljettavat ja mahdollistavat seuran toiminnan. Tämä seurayhteisö on voimavara ja kaikkein tärkein asia allekirjoittaneen mielessä, kun lähdemme uutta kohti. Iso kiitos siis kaikille, jotka ovat tavalla tai toisella toiminnassa mukana.
Hyvää ja menestyksekästä futis- ja futsal-vuotta kaikille!
-Riku Vahanto
28.10.2024 13.02 | FC Rauma järjestää marraskuussa avoimet harjoitukset miehille |
23.10.2024 13.23 | Finn Lamex turnaukseen ilmoittautuminen on avattu |
17.10.2024 13.13 | Kauden päätöstilaisuudessa 16.10.2024 palkitut |
15.10.2024 13.29 | Koko perheen Kannustajat -harrastustapahtuma |
09.10.2024 14.18 | Kiitos syysturnauksesta! |
25.09.2024 13.33 | 25.9. vietetään Valmentajan päivää teemalla #kiittikoutsi |